Mervi Leppäkorpi, nuorempi tutkija, Itä-Suomen yliopisto / Vieraileva tutkija, Universidad Autónoma Nacional de MéxicoMervi_Leppakorpi-e1444044417735-150x150

 

Sisäministeriö toivoo siirtolaisten oikeuksia puolustavien tahojen liittyvän viranomaisten kanssa yhteen rintamaan. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille tulisi osoittaa, että heidän olisi parempi palata kotiin, esimerkiksi Bagdadiin.

Viime hallituskaudella muutettiin lakia vapaaehtoisesta paluusta. Sääntöjä selkeytettiin ja Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön (IOM) rooli koneistossa vakiinnutettiin. Samalla lakiin rakennettiin kiristyskeino: jos ihminen, jota ei voida poistaa maasta pakolla kieltäytyy yrittämästä paluuta itse, hänet voidaan poistaa vastaanottopalveluiden piiristä. Tämä tarkoittaisi majoituksen ja vastaanottorahan (92-315€) menetystä.

Vuonna 2013 lain vaikutuksia arvioitiin silloisten turvapaikanhakijoiden lukumäärien ja turvapaikkapolitiikan perusteella. Eri viranomaistahot sanoivat lakia valmisteltaessa ja sen voimaan tullessa epävirallisissa yhteyksissä vaikutusten jäävän merkityksettömäksi. Vain harvojen arvioitiin jäävän maahan, jos vaihtoehtona on katu tai ”vapaaehtoinen” paluu.

Tarkoituksena kuitenkin on näyttää ulospäin, että Suomeen ei kannata tulla.

Turvapaikanhakijoiden määrän lisääntyessä Irakiin, Somaliaan ja Afganistaniin, mistä monet turvapaikanhakijat olivat tulossa, haluttiin antaa viestiä, että Suomeen tuleminen ei kannata. Maahanmuuttovirasto otti käyttöön uudet, ilmeisesti mihinkään perustumattomat maalinjaukset ja perheenyhdistämisestä tehtiin vaikeaa, monille käytännössä mahdotonta.

Lopputuloksena Suomessa on tilanne, jossa kriisimaista tehdään tuhansia kielteisiä turvapaikkapäätöksiä ihmisille, joita ei voida vastentahtoisesti käännyttää. Mikäli päätöslinja pitää myös Korkeimmassa hallinto-oikeudessa, mahdollisesti tuhannet ihmiset ovat joutumassa hallinnolliseen limbotilaan. Vastaanottokeskuksista poistattaville ei ainakaan tällä hetkellä kerrota, miten heidän tulisi toimia.

Lain valmisteluprosessin aikana perustuslakivaliokunta totesi, että näidenkin ihmisten perusoikeudet on turvattava. Ainakin Helsingissä sosiaalitoimi tekee kielteisiä päätöksiä, vaikka ylemmällä tasolla vallitsee jonkinlainen yhteisymmärrys siitä, että nämä ihmiset kuuluvat toimeentulotuen piiriin. Käytännön tasolla yhteisymmärrys perusoikeuksien ulottamisesta kaikkiin ihmisiin on saavuttamatta.

Sen sijaan, että tässä tilanteessa sosiaali- ja terveysministeriö ja sisäasiainministeriö antaisivat viestiä siitä, että jotain konkreettista oltaisiin suunnittelemassa, siirrytään symbolipolitiikan seuraavalle tasolle. Sisäministeriö pyysi Päivi Nergin suulla ”avustusjärjestöjen” tukea kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden painostamiseksi ”vapaaehtoiseen paluuseen”.  Hätämajoituksen tarjoaminen olisi Nergin mukaan ”väärä viesti”. Lainsäädäntöprosessiin lausunnoin näennäisesti sitoutettuja järjestöjä pyydetään apuun viemään läpi politiikkaa, jota järjestöt ovat järjestelmällisesti vastustaneet.

Samalla suomalaisille muistetaan jälleen kertoa, että kyseessä ovat potentiaaliset rikolliset. Tähänastinen tutkimus ei anna syytä olettaa ilman oleskelulupaa maassa oleskelevien syyllistyvän merkittävissä määrin rikoksiin. Ilman oleskelulupaa maassa oleskelevien ihmisten toimeentulon tiedetään olevan sidoksissa verkostoihin ja pimeään työhön (esim. Saksan tilanteesta: Vogel 2012). Tätä on myös Päivi Nergin kanssa käsitelty, sekä henkilökohtaisesti sähköpostitse että median välityksellä.

Aiempaan moraaliseen paniikkiin verrattuna vuoden 2015 aikana sisäministeriön argumentaatiossa on tapahtunut käänne. Enää ei vedota pelkästään ihmisten ”laittomuuteen”, vaan myös haavoittuvuuteen, joka voi johtaa hyväksikäyttöön. Tämän haavoittuvuuden syy tiedetään: ihmisten poistaminen vastaanottokeskuksesta kadulle. Syihin ei edes yritetä tarttua.

Symbolisten poliittisten tekojen seurauksena meillä on käsissämme itseaiheutettu ongelma, jota valtionhallinnossa ei edes yritetä ratkaista konkreettisilla toimenpiteillä, vaan vetoamalla kansalaisjärjestöihin: unohtakaa perusoikeudet.

 

Viitteet

Castles, Stephen (2003). Towards a sociology of forced migration. Sociology, 37 (1). S. 13-34.

Castles, Stephen, Hein de Haas ja Mark J. Miller (2013). The Age of Migration: International
Population Movements in the Modern World. Palgrave Macmillan, Basingstoke.

Vogel, Dita (2012). Menschen ohne Aufenthaltsstatus in der Erwerbsarbeit. Eine sozialwissenschaftliche Einführung. Teoksessa Andreas Fischer-Lescano, Eva Kocher ja Ghazaleh Nassibi (toim.) Arbeit in der Illegalität. Die Rechte der Menschen ohne Aufenthaltspapiere. Frankfurt/ New York: Campus, 13-37.