Mari Salo

KM, projektityöntekijä, Sujuvasti suomalaiseen työelämään -projekti, Seure Henkilöstöpalvelut

Maahanmuuttajien perehdytys- ja työyhteisöjen monikulttuurisuusoppaita käytetään sekä perehdyttämään maahanmuuttaja suomalaiseen työyhteisöön että työyhteisö monikulttuurisuuteen. Olen tutustunut työssäni monenlaisiin oppaisiin ja tutkin neljää erilaista opasta viestinnän näkökulmasta puheviestinnän sivuaineopiskelijan kandidaatin tutkielmassani. Tutkimistani oppaista kaksi on Jyväskylän kaupungille töihin tuleville maahanmuuttajatyöntekijöille ja kaupungin esimiehille tarkoitettuja perehdytysoppaita. Kolmas opas on Erilaisuus sallittu -kirja (2007 ESR, Petmo-hanke, SAK). Neljäs opas on nimeltään Työelämäsertifikaatti (2008 Amiedu). Tarkastelin oppaista ainoastaan viestintää koskevia osuuksia enkä tutkinut niitä kokonaisuutena.

Yleisnäkemykseni oppaista on, että usein ne toistavat samaa ajatusta suomalaisista ja suomalaisesta työkulttuurista sekä maahanmuuttajista. Usein suomalaiset kuvataan jonkinlaisiksi (kuten hiljaisiksi ja suoriksi) ja maahanmuuttajat erilaisiksi. Oppaita lukiessani mieleeni kuitenkin hiipi kysymys, että mistä maahanmuuttajan tuntee ja tietää? Mistä tietää, että maahanmuuttaja on erilainen ja ennen kaikkea mihin verrattuna erilainen? Mikä on suomalaisuuden normi ja mikä tekee maahanmuuttajan automaattisesti erilaiseksi?

Esittelen alla muutamia esimerkkejäErilaisuus sallittu –oppaasta, joka on käsikirja sekä perehdyttäjälle että työyhteisölle.Kirjaa on käytetty usean muun oppaan pohjana.

Suomalaisesta viestinnästä oppaassa kerrotaan muun muassa seuraavaa:

”Suomessa viestivän pitäisi tietää, ettei täällä ole tapana puhua vieraille kuin poikkeustilanteessa, henkilökohtaisuuden aste on alussa hyvin alhainen, sopimattomia aiheita alussa ovat palkka, uskonnollinen vakaumus, poliittinen kanta, aviolliset ongelmat ja urasuunnitelmat” s. 46

Yleisesti vuorovaikutuksesta kerrotaan esimerkiksi näin:

”Katsekontaktin ottamista ja sen kestoa säätelevät erilaiset kulttuuriset säännöt, esim. siitä milloin ja kehen on soveliasta ottaa katsekontakti ja kuinka kauan se voi kestää.” s.50

Herää kysymys, mistä kulttuurisista säännöistä tässä puhutaan? Mihin nämä säännöt perustuvat?

Oppaissa ei pelkästään kerrota suomalaisuudesta, suomalaisesta työkulttuurista ja maahanmuuttajista (joista kirjoitetaan usein yhtenä maahanmuuttajaryhmänä) vaan niissä rakennetaan ja uudelleen tuotetaan jotakin tietynlaista suomalaisuutta ja maahanmuuttajien erilaisuutta tähän suomalaisuuteen verrattuna.

Keskeisenä osana oppaissa käytetään Geert Hofsteden (1991, 2005) luomia kulttuurien ulottuvuuksia selittämään kulttuurien piirteitä ja erilaisuutta. Hofsteden mallin mukaan kulttuurit ovat luokiteltavissa yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden, valtaetäisyyden, feminiinisyyden ja maskuliinisuuden sekä epävarmuuden sietokyvyn mukaan. Tutkimukset, joihin ulottuvuudet perustuvat, ovat aikoinaan toteutettu yhden kansainvälisen organisaation sisällä eri maissa.

Kritiikkini oppaita kohden koskeekin suurelta osin Hofsteden (1991, 2005) ulottuvuuksien käyttöä selittämään eri kulttuurissa toimivien ihmisten käyttäytymistä. Näiden ulottuvuuksien pohjalta oppaissa selitetään, joko eksplisiittisesti tai implisiittisesti miten esimerkiksi Aasiasta kotoisin oleva ihminen toimii ja on vuorovaikutuksessa. . Samalla tavoin selitetään suomalaisuutta ja suomalaisten viestintää vanhoja stereotypioita korostaen.

”Täällä e ole tapana puhua vieraille” tai ”Suomessa puhutaan suoraan” ovat omiaan luomaan ja korostamaan stereotypioita suomalaisuudesta ja suomalaisista. Lukiessani ihmettelin, mistä nämä käsitykset suomalaisuudesta ovat saaneet alkunsa, mikä niiden tarkoitus on ja ennen kaikkea, keitä nämä suomalaiset ovat? Käsitykset suomalaisuudesta ja suomalaisista tai maahanmuuttajista eivät kuitenkaan oppaissa sisältäneet minkäänlaisia perusteluja käsitysten lähtökohdasta. Ainoana teoreettisena viitekehyksenä oppaissa käytetään Hofsteden kulttuurien ulottuvuuksia. Teksteissä lähinnä todetaan itsestäänselvyytenä, että suomalaiset ovat tämänlaisia ja maahanmuuttajat tuollaisia – automaattisesti erilaisia.

Automaattisessa erilaistamisessa ja vanhojen stereotypioiden ylläpitämisessä suomalaisuudesta (ja muista kulttuureista) on oma vaaransa. Yksilön sijaan ihminen saatetaan nähdä ensisijaisesti jonkin tietyn kulttuurin tai ryhmän, eikä itsensä, edustajana. Siten yhden ihmisen toiminta leimaa helposti koko ryhmän tai jonkin kulttuurin edustajat samanlaisiksi ja heidän toimintaansa selitetään ja tulkitaan (myös virheellisesti) kulttuurilla, ei ihmisen yksilöllisillä piirteillä ja henkilökohtaisella taustalla. Ihmisen toimintaan vaikuttavat myös muut tekijät kuin kulttuuri, joka itsessään on jo ongelmallinen käsite. Tiedämme kuitenkin, että niin kuin suomalaisia ovat keskenään erilaisia, on myös muiden kulttuurien sisällä erilaisia ihmisiä. Ihmisestä ei voida tehdä automaattisesti päätelmiä sen perusteella, mistä hän on alun perin Suomeen tullut.

Ajatuksenani on, että oppaiden määritelmät maahanmuuttajista ja suomalaisista ylläpitävät käsitystä jostakin tietynlaisesta maahanmuuttajuudesta ja  suomalaisuudesta, joita ei ole edes olemassa ilman niiden systemaattista rakentamista (ks. myös Lehtonen ym. 2004). Sen sijaan, että ihminen nähtäisiin oman itsensä edustajana, yksilönä, oppaissa jaetaan ihmisiä kategorioihin jonkin tietyn ja yksinkertaisen kulttuuriolettamuksen perusteella. Niin kuin Satu Apo (1996) on osuvasti todennut, inhimillinen kulttuuri on yksinkertaisimmissakin muodoissaan liian monimutkainen ilmiö.

Vaikka ajatus oppaissa on hyvä, onhan niiden tarkoitus helpottaa maahanmuuttajien ja suomalaisten työyhteisöjen kohtaamista, niiden keskeiset ideat kuitenkin ajavat eri kulttuureja ja ryhmiä paradoksaalisesti erilleen (ks. myös Bairoh ja Trux 2010, 213). En suinkaan tarkoita, ettei suomalaisesta kulttuurista ja suomalaisista voisi kertoa mitään tai ettei olisi olemassa erilaisia viestintäkulttuureja. Kysymys on enemmänkin siitä, miten näistä asioista puhutaan, kuka puhuu sekä mistä lähtökohdista käsin. Ennemmin pitäisi puhua erilaisista käsityksistä kulttuureista ja niiden piirteistä, eikä esitettäisi niitä totuuksina ja/tai yleisesti hyväksyttyinä faktoina. Jos suomalaisuutta kerrotaan jonkinlaisena, pitäisi perustella, mistä käsitykset ovat lähtöisin.

Johanna Korhonen lainasi 11.8.2010 Helsingin Sanomien kolumnissaan Katso ihmistä taloustieteen nobelistia Amarty Seniä, joka kirjoitti, miten hirvittävän virheen ihminen tekee, jos hän kuvittelee voivansa määritellä toiset ihmiset yhden kaikenkattavan identiteetin kautta. Ihmistä ei voi määritellä pelkästään suomalaisuuden, afrikkalaisuuden tai aasialaisuuden perusteella. Kaiken takana on perusajatus ihmisen katsomisesta, josta Korhonen kolumnissaan kirjoitti. Vain katsomalla ja tutustumalla ihmiseen voi tietää kuka hän on, miten hän toimii ja mitä hän osaa. Mikään kulttuuritausta ei tätä automaattisesti kerro.

Lähteet

Apo, Satu (1996) Itserasismista positiivisiin suomalaisuuksiin. Teoksessa Satu Apo ja Jari Ehrnroot (toim.) Millaisia me olemme? Puheenvuoroja suomalaisista mentaliteeteista. Kunnallisalan kehittämissäätiö, Polemia-sarjan julkaisu nro. 17, 13-37.

Bairoh, Susanna ja Trux, Marja-Liisa (2010) Identiteettejä, valtaa, kulttuuria – katsaus monimuotoisuusjohtamisen suuntauksiin. Teoksessa Sirpa Wrede ja Camilla Nordberg (toim.) Vieraita työssä. Työelämän etnistyvä eriarvoisuus. Helsinki: Palmenia, 193-228

Erilaisuus sallittu – perehdymme monimuotoisuuteen. Käsikirja työhön perehdyttäjälle ja työyhteisölle. Petmo-hanke. ESR. 2007. http://tsl-fi-bin.directo.fi/@Bin/850f8117f3122c7ec798801a244897ea/1287491417/application/pdf/2776755/erilaisuussallittu.pdf

Helsingin Sanomat 11.8.2010 Katso ihmistä. http://www.hs.fi/juttusarja/johannakorhonen/artikkeli/Katso+ihmist%C3%A4/1135259248786

Hofstede, Geert (1991) Cultures and organizations: Software of the mind. UK: McGraw-Hill.

Hofstede, Geert (2005) Cultures and organizations: Software of the mind. New York: McGraw-Hill.

Lehtonen, Mikko, Löytty, Olli & Ruuska, Petri (2004) Suomi toisin sanoen. Tampere: Vastapaino.