ETMU ry:n vuoden 2007 ETMU-tunnustuspalkinto on myönnetty professori Tom Sandlundille hänen ansioistaan etnisyystutkimuksen edistämiseksi. Palkinto on myönnetty vuodesta 2004 lähtien ja aikaisemmat palkinnonsaajat ovat olleet akateemikko Erik Allardt, professori Marja-Liisa Swantz ja professori Karmela Liebkind.

Professori (emeritus) Tom Sandlundin (s. 1938) pääasialliset tutkimusaiheet ovat liittyneet sosiaaliseen muutokseen, muuttoliikkeisiin, etnisyyteen ja tieteenteoriaan.

Hän aloitti tutkijanuransa vuonna 1963 Svenska litteratursällskapet i Finland -yhdistyksen yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen lautakunnan tutkimusavustajana. 1970-luvulla lautakunta oli sijoitettu Åbo Akademin sosiologian laitoksen yhteyteen. Sosiologian tutkijana Sandlund johti useita kansallisia ja kansainvälisiä projekteja, jotka käsittelivät suomenruotsalaisten asemaa ja asenteita, kieliryhmien olosuhteita Suomessa sekä kansainvälisiä vertailuja etnisistä ryhmistä eri maissa esim. Suomessa ja Kanadassa.

Empiirisen tutkimuksen rinnalla Sandlund keskittyi myös teoreettisiin kysymyksiin, jotka käsittelivät luokkaa ja kieltä sekä taloutta ja kulttuuria vahvan sosiaalisen muutoksen vaiheissa. Tämä kiinnostus johti University of Essexissä ja London School of Economicsissa suoritettujen opintojen jälkeen tohtorinväitöskirjaan Social Classes, Ethnic Groups and Capitalist Development. Väitöskirjassaan Sandlund vertaili tutkimusta näistä kysymyksistä Länsi- ja Itä-Euroopassa sekä USA:ssa ja kehitti kehystä tämän alan tutkimukselle. Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen tämän tyyppiset kysymykset ovat jälleen nousseet ajankohtaisiksi Itä-Euroopassa ja globaalin muuttoliikkeen valossa myös talouden ja kulttuurin suhde on edelleen ajankohtainen.

Sandlund on toiminut sosiologian professorina Svenska social- och kommunalhögskolanissa Helsingin yliopistossa 1980-luvulta eläkkeelle jäämiseensä asti vuoteen 2003. 1990-lopulta lähtien Sandlund keskittyi pääasiallisesti tutkimuskeskus CERENin perustamiseen ja kehittämiseen Svenska social- och kommunalhögskolanin yhteyteen. Sandlund toimii edelleen CERENin delegaation puheenjohtajana. Sandlundin tutkimustoiminta on 1990-luvulla liittynyt lähinnä CERENin projektien johtamiseen. Eräs mielenkiinnonkohde on ollut suomenruotsalaisiin kohdistuva tutkimus. Tuore esimerkki on kirjoitus “Räcker det med svenskan?” (yhdessä Karmela Liebkindin kanssa, SLS 2006). Toinen mielenkiinnonkohde on ollut Ruotsin ja Suomen välinen suhde (Suomen Akatemian projekti: “Svenskt i Finland – Finskt i Sverige”.)

Sandlundilla on laajat pohjoismaiset tutkimuskontaktit. Hän on muutamaan otteeseen toiminut Pohjoismaisen sosiologiyhdistyksen puheenjohtajana. Tutkimuksen ja opetuksen rinnalla Sandlund on hoitanut kansallisia ja kansainvälisiä hallinnollisia tehtäviä. Siirtolaisuuteen ja etnisyyteen liittyviä tehtäviä ovat olleet puheenjohtajuus Siirtolaisuusinstituutissa, SLS:n yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen lautakunnassa sekä opetusministeriön ja Suomen Akatemian työryhmissä, jotka ovat keskittyneet maahanmuuttaja- ja etnisyystutkimuksen järjestämiseen. Sandlund toimi Suomen Akatemian “Syreeni”-projektin johtoryhmässä. Sandlund on edustanut Suomea EU:n siirtolaisuus- ja etnisyystutkimusta käsittelevissä työryhmissä ja toiminut EU:n Euroopan rasismin ja muukalaisvihan seurantakeskuksen hallituksen jäsenenä.

Sandlundin työ on siis pitkällä aikavälillä vahvistanut tutkimusedellytyksiä ja edistänyt tutkimusta ETMU:n kiinnostuksen kohteista. CERENin perustaminen oli pioneerityö tilanteessa, jossa tutkimuksen institutionaaliset edellytykset olivat Suomessa heikot. Sandlundin kiinnostus sosiaaliseen muutokseen on antanut hänelle laajan perspektiivin etnisyystutkimuksen alalla ja kiinnostuksen erilaisiin kysymyksiin kansallisvaltion rakentamisesta ja vähemmistöistä nykyiseen maahanmuuttoon.