ETMU-tunnustuspalkinto myönnetään vuosittain henkilölle tai ryhmälle, joka on merkittävällä tavalla myötävaikuttanut hyvien etnisten suhteiden edistämiseen tai aihepiirin tutkimukseen Suomessa. Vuoden 2020 ETMU-tunnustuspalkinto on 12.1.2021 myönnetty Pasi Saukkoselle.

Pasi Saukkonen on aktiivinen tutkija, tietokirjailija, esitelmöitsijä ja yhteiskunnallinen keskustelija maahanmuuttoon, etnisyyteen ja vähemmistökysymyksiin liittyvissä asioissa. Saukkonen on politiikan tutkija, joka työskentelee erikoistutkijana Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitutkimus ja -tilastot -yksikössä. Tätä ennen hän on toiminut erikoistutkijana ja johtajana Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiön ylläpitämässä tutkimuskeskuksessa (Cupore).

Kulttuuripolitiikan lisäksi Pasi Saukkonen on julkaissut runsaasti maahanmuuttoa, kotoutumista ja kotouttamista sekä monikulttuurisuutta ja multikulturalismia käsittelevää kirjallisuutta. Myös poliittiset järjestelmät, kansallinen identiteetti, nationalismi ja kielipolitiikka kuuluvat hänen osaamisalueisiinsa.

Pasi Saukkonen on toiminut aiemmin usean vuoden ajan ETMU’n hallituksessa ja myös sen puheenjohtajana vuonna 2008.