Helena Oikarinen-Jabai

Taiteen tohtori, vapaa tutkija, kirjoittaja ja kouluttaja, Aalto-yliopisto

”Mä olen alunpitäen Helsingin seudulta, kannelmäkeläinen. Muutettiin sinne, kun olin yksvuotias. Asuin siellä neljätoista vuotta. Siellä on kaikki mun lapsuusmuistot ja lapsuuden kaverit. Kävin yläasteet ja ala-asteet siellä ja näin. Kannelmäki on se missä mä oon kasvanu ja viettäny melkein puolet elämästäni. Nyt asun Kontulassa, Itä-Helsingissä. Kotoisin olen Somaliasta. Tai oikeastaan olen syntynyt Suomessa, mutta mun vanhemmat on Somaliasta. ”

Yllä oleva teksti on lainaus kirjasta Mun Stadi, jossa seitsemän somalitaustaista nuorta miestä kertoo valokuvin ja sanoin elämästään Helsingissä. Keväällä 2012 ilmestyvä kirja on osa tutkimusprojektiani, jossa kartoitan osallistavin menetelmin maahanmuuttajataustaisten nuorten neuvotteluja kuulumisestaan erilaisiin yhteisöihin. Nuoret osallistuivat tutkimuksen raportointiin tuottamalla valokuvia, videoita, äänitteitä ja muuta materiaalia. Kirjan tekoon osallistuneet nuoret olivat mukana yhdessä kuvaaja Sami Sallisen kanssa Aseman seudun olohuoneella vuosina 2009–2010 järjestämissämme video- ja valokuvatyöpajoissa.1

Tutkimukseen osallistuneille nuorille kysymykset kansallisuudesta ja kuulumisesta ovat läsnä koko ajan. Vaikka Helsinki olisi heille syntymä- ja kotipaikka, jonka kaupunginosien paikalliskulttuurit tunnistetaan ja tunnustetaan omiksi, niin somalialaisina nuoret kokevat itsensä usein Suomessa ulkopuolisiksi. He myös nimeävät itsensä somalialaisiksi. Somalialainen elämäntapa on kuitenkin useimmille vieraampi kuin suomalainen ja ulkomailla ollessaan he esittelevät itsensä tavallisesti ensiksi suomalaisina. (Oikarinen-Jabai 2010.)

Nuoret asettuvat väistämättä tiloihin, joissa omat paikantumiset neuvotellaan tilanteiden mukaan. Identiteetin rakentuminen on jatkuva prosessi, joka muokkautuu suhteessa yhteisöön. Nuoret myös nostavat ylirajaisuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksiaan esiin keskusteluissaan ja toiminnoissaan tukeutuen tässä osittain afroamerikkalaisesta mediasta saatuihin vaikutteisiin. Suomalaisessa yhteiskunnassa koettua rodullistamista käsitellään vastapuheella, jolla on juurensa pohjoisamerikkalaisissa mustissa alakulttuureissa. Monet nuorille tutut identifikaatiot, kuten maahanmuuttaja (erityisesti ei-länsimainen), afrikkalainen ja somali (muslimi), kantavat rodullista ja kulttuurista diasporista sisältöä. Ne liitetään mustiin ihmisiin kaikkialla maailmassa.

Monet nuorista ovat asuneet pidempiä aikoja Suomen ulkopuolella ja kaikilla on sukulaisia eri puolilla maailmaa. Muutamat ovat käyneet englanninkielistä koulua Suomessa tai muualla. Keskenään he puhuvat suomea, englantia ja yhteiseksi kieleksi Suomessa muotoutunutta somalia. Kotona puhutut Somalian murteet saattavat kuitenkin poiketa toisistaan niin paljon, etteivät he suoralta kädeltä ymmärrä toisiaan.

Kansallisia rajoja ja kieliä ylittävät tilat, joihin nuoret osallistuvat konkreettisesti esimerkiksi sukulaissuhteiden välityksellä, mahdollistavat eräänlaisen ”horisontaalisen kansalaisuuden” (Aschcroft 2001) ja mannerten yli jaetun kodin kokemuksen (ks.myös Alitolppa-Niitamo 2004, Hautaniemi 2004, Tiilikainen 2003). Erilaisiin arvoihin nojaavissa kulttuurisissa järjestelmissä eläminen ja niihin sopeutuminen on voimavara, joka tulisi huomioida vahvuutena esimerkiksi koulutuksessa ja nuorisotyössä. Nuoria tulisi tukea hakeutumaan erilaisille yhteiskunnan aloille, jossa heidän tietotaitonsa avaa uusia näkökulmia ja tuottaa uudenlaista kulttuuriperimää.

Oman elämänsä ja suomalaisen yhteiskunnan sanoiksi ja mielikuviksi pukemattomien ilmiöiden asiantuntijoina maahanmuuttajataustaisilla nuorilla on kykyä tunnistaa ja muuntaa kansalaisuuden käsitteellisiä rajoja ja luoda uusia ajattelumuotoja. Välitiloihin paikantuessaan he osallistuvat kulttuurin ja etnisyyden uudelleen määrittelyyn ja uudenlaisen suomalaisen kulttuuriperinnön tuottamiseen. Heidän resurssinsa tulisi huomioida, kun Suomelle pohditaan uusia brändejä. (Oikarinen-Jabai 2010.)

Nuoret itse kuvailevat suomalaisuuttaan esimerkiksi näin:

”Vaikka mä en nää itteeni suomalaisena, niin tää on mun kotimaa tai jotain siltä väliltä. Mulla on paljon kavereita täällä. Mä oon syntyny, käyny kouluu, kasvanu täällä. Mä viihdyn Suomessa. Koulun jälkeen haluaisin nähdä vähän maailmaa, mut luulen että mä jään tänne asumaan. Olen tottunut elämään täällä. Mun kaveritkin on joka puolelta maailmaa, mut usein mä puhun suomee niiden kaa. Kai me ollaan jonkinlainen uusi sukupolvi suomalaisia ja itse kukin vähän kaikkee muuta.”

1 Työpajoissa tuotetuista valokuvista ja videoista koostunut näyttely Minun Helsinki oli esillä Helsingin Kirjasto 10:ssä 21.12.2010–23.1.2011. Työpajoissa tuotetusta materiaalista tehtiin myös radio-ohjelma Mis on mun paikka?, joka esitettiin Ylen Todellisissa Tarinoissa lokakuussa 2011. Minun Helsinki Näyttely tulee olemaan nähtävissä myös Helsingin Kulttuurikeskus Stoassa 27.2.2012–11.3.2012 ja osa kuvista huhtikuussa 2012 Suomen valokuvataiteen museon Prosessi-tilassa järjestettävässä näyttelyssä Nuori Helsinki.

___________________________________________________

Ashcroft, Bill 2001: Post-colonial Transformation. London: Routledge.

Alitolppa-Niitamo, Anne 2004: The Icebreakers: Somali-Speaking Youth in Metropolitan Helsinki with a Focus on the Context of Formal Education. The Family Federation of Finland. The Population Research Institute Väestöliitto. D42/2004. Helsinki: Hakapaino.

Hautaniemi, Petri 2004: Pojat! Somalipoikien kiistanalainen nuoruus Suomessa. Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 41.

Oikarinen-Jabai 2010: ”Minun Helsinkini” – Maahanmuuttajanuorten neuvotteluja kuulumisistaan. Nuorisotutkimus /2010, 63–67.

Tiilikainen, Marja (2003): Arjen Islam: Somalinaisten elämää Suomessa. Tampere: Vastapaino.