Jukka Könönen

VTM, tohtorikoulutettava, Itä-Suomen yliopisto / Siirtolaisaktivisti, Vapaa liikkuvuus –verkosto

Muuttoliikkeitä käsitteellistetään ja tutkitaan pääsääntöisesti kansallisvaltion näkökulmasta ja kansallisvaltion kehyksessä. Tutkimuksessa ihmisten moninaiset motiivit liikkua palautetaan usein hallinnon näkökulmasta tehtyihin luokitteluihin: työperäiseen ja humanitääriseen tai tilapäiseen ja pysyvään maahanmuuttoon. Liikkumisen kategorisointi on muuttoliikkeiden hallinnan keskiössä, mutta hallinnolliset luokittelut eivät kerro ihmisten tilanteista välttämättä paljoakaan. Muuttoliikkeitä ei voi palauttaa veto ja -työntötekijöihin tai objektiivisiin syihin, sillä niiden taustalla on ihmisten halu parempaan elämään.

Rajat ja liikkumisen hallinnan mekanismit oleskelulupajärjestelmästä käännytyksiin ovat jääneet vähälle huomiolle suomalaisessa tutkimuksessa, jossa maahanmuuttaja tutkimusobjektina ilmestyy tavallaan tyhjästä. Maahanmuuttajat eivät muodosta mitään erityistä sosiaalista ryhmää, eikä maahanmuuttaja -käsitteellä tai eri hallinnollisilla kategorioilla ole analyyttistä hyötyä moninaistuneiden muuttoliikkeiden ymmärtämisessä. Rajat luovat erilaisia liikkumisen mahdollisuuksia eri ryhmille mutta ne myös muokkaavat sitä asemaa, missä siirtolaiset ovat rajan ylitettyään.

Tutkimuksen kiinnittymistä kansallisvaltion viitekehykseen voidaan kutsua metodologiseksi nationalismiksi (Wimmer & Glick Schiller 2002). Suomessa metodologinen nationalismi näkyy tutkimuksen painottumisena maahanmuuttajiin, heidän kotoutumiseensa ja monikulttuurisuuteen. Maahanmuuttaja (kuten kotoutuminen) viittaa määritelmällisesti vastaanottavan valtion näkökulmaan. Valtioiden rajat ylittävien transnationaalien suhteiden huomioiminen tutkimuksessa vasta viime aikoina kertoo osaltaan kansallisen perspektiivin hallitsevasta asemasta.

Maahanmuuttotutkimuksen kiinnittyminen kansallisvaltion kehykseen on ymmärrettävää yhteiskunnalliseen järjestykseen liittyvän problematiikan johdosta. Hallinnon näkökulmasta maahanmuuttajat ovat kansallista koheesiota uhkaava ryhmä, joka pitää ”kotouttaa” yhteiskuntaan ja joiden tuomaa ”monikulttuurisuutta” on hallittava. Maahanmuuton ajankohtaisuus poliittisena kysymyksenä näkyy hallinnon kiinnostuksessa tutkimukseen ja sen rahoitukseen. Policy-orientoitunut tutkimus voi kuitenkin tuottaa yksinkertaistettuja vastauksia monimutkaisiin yhteiskunnallisiin prosesseihin (Castels 2007, 363).

Tutkimusta tuotetaan erilaisista lähtökohdista ja näkökulmista, mutta myös erilaisissa institutionaalisissa konteksteissa. Monet maahanmuuttotutkijat työskentelevät hallinnollisissa instituutioissa, mikä asettaa haasteita kriittiselle tutkimukselle. Vaikka Suomessa korostetaan tutkimuksen neutraalisuutta ja objektiivisuutta (ks. Saukkonen 2010), yhteiskunnallisiin ilmiöihin ei ole ”jumalallista” perspektiiviä. Neutraali paikantumaton tutkimus tarkoittaakin useimmiten hallinnon näkökulmasta tehtyä tutkimusta.

Maahanmuuttotutkimusta tehdään myös monessa mielessä etuoikeutetussa asemassa: kansalaisena, valkoisena, koulutettuna. Feministisen tutkimuksen metodologiset huomiot tiedon tuottamisen paikantuneisuudesta ja objektiivisen tiedon kritiikistä ovat aiheellisia muuttoliikkeiden tutkimuksen kannalta. Feministiseen tutkimukseen kuuluu omien lähtökohtien pohdinta ja tiedon ja vallan välisten yhteyksien kriittinen tarkastelu. Tutkimuksen politiikka tarkoittaa tutkijoiden velvoitetta miettiä, millaisten valtasuhteiden tuottamiseen he osallistuvat tutkimuksillaan. Tutkimuksen paikantuneisuus ja valkoinen etuoikeutettu (white privilege) asema vaikuttaa myös siihen, mitkä erot ja rakenteet nähdään tärkeinä tutkimuskohteina.

Myös maahanmuuttotutkimuksessa keskeinen metodologinen – ja samalla poliittinen – valinta on, kenen näkökulmasta ja kenen ehdoilla tietoa tuotetaan. Samalla kysymys on siitä, kenen tieto nähdään legitiiminä. Marginalisoitujen ryhmien ”alistetut tiedot” jäävät helposti syrjään vähempiarvoisena tietona. Usein oletetaan viranomaisten tiedon olevan objektiivista ja neutraalia suhteessa siirtolaisten subjektiiviseen tietoon. On kuitenkin perusteltua väittää, että alhaaltapäin on mahdollista paremmin tarkastella valtasuhteita ja niiden mekanismeja. Teoriat voivat myös radikaalisti muuttua, mikäli marginalisoidut ryhmät otetaan mukaan keskusteluun.

Muuttoliikkeiden tutkimus edellyttää teorioita ja lähestymistapoja, jotka ylittävät kansallisvaltion ja hallinnan viitekehyksen. Muuttoliikkeiden autonomia on perspektiivi, joka lähtee liikkeelle siirtolaisten subjektiivisia käytännöistä sekä korostaa liikkumisen moninaisia syitä ja liikkumisen ensisijaisuutta suhteessa hallintaan (Mezzadra 2011). Perspektiivin siirtäminen rajoihin ja liikkumisen mahdollisuuksiin mahdollistaa rajojen ja oleskelulupajärjestelmän tarkastelemisen erilaisia oikeudellisia asemia tuottavana instituutiona. Samalla se muuttaa myös kysymykset ihmiskaupasta ja ihmissalakuljetuksesta: siirtolaisten näkökulmasta ne ovat osa samaa liikkumista kontrolloivaa kokonaisuutta.

Muuttoliikkeiden autonomia ei tarkoita muuttoliikkeiden romantisoimista tai objektiivisten syiden sivuuttamista, vaan siirtolaisten tarkastelemista toimijoina, joiden elämää määrittävät liikkumisen ja oleskelun ehdollisuus. Se mahdollistaa myös ajatella uudella tavalla kansakuntaan sidottuja kansalaisuuden ja oikeuksien käsitteitä. Sen sijaan, että muuttoliikkeiden ajateltaisiin haastavan kansallisvaltion rajoja ulkopäin, siirtolaiset on mahdollista nähdä kuulumisen ja oikeuksien rajoja sisältäpäin haastavana yhteiskunnallisena liikkeenä, eräänlaisina ”laittomina kansalaisina” (Rigo 2009, 72).

Abdelmalek Sayad (2004) korostaa, että imigraatioita ei voi ymmärtää ilman emigraatiota. Ajatuksen voi muotoilla myös seuraavasti: muuttoliikkeitä ei voi ymmärtää ilman rajoja ja rajoja ei voi ymmärtää ilman siirtolaisten kokemuksia niiden ylittämisestä. Maahanmuuttopolitiikka on moninaisten valtasuhteiden ja hallinnollisten käytäntöjen kokonaisuus, jonka tutkimiseen siirtolaisten tieto tarjoaa etuoikeutetun perspektiivin. Se, mitä maahanmuuttopolitiikka on, ei selviä tilastoista tai ulkomaalaislaista, vaan keskustelemalla ja toimimalla siirtolaisten kanssa.

___________________________________________________

Castles, Stephen (2007) Twenty-First-Century Migration as a Challenge to Sociology. Journal of Ethnic and Migration Studies 33:3, 351-371.

Mezzadra, Sandro (2011) The gaze of autonomy: capitalism, migration and social struggles. In Vicki Squire (ed.) The Contested Politics of Mobility. Borderzones and Irregularity. Routledge, London.

Rigo, Enrica (2009) Rajojen Eurooppa. LIKE & Tutkijaliitto, Helsinki.

Saukkonen, Pasi (2010) Tutkimuspoliittinen puheenvuoro. http://etmu.protsv.fi/blogi/?p=70 (Luettu 23.4.2012)

Sayad, Abdelmalek (2004) The Suffering of the Immigrant. Polity Press, Cambridge.

Wimmer, Andreas & Glick Schiller, Nina (2002) Methodological nationalism and beyond: nation–state building, migration and the social sciences. Global Networks 2:4, 301–334.